Työntekijätarinat

Metrojunan­kuljettajasta valvomomestariksi

Tieni valvomomestariksi on kulkenut monenlaisten työtehtävien kautta ja on oiva esimerkki siitä, miten urapolku voi kehittyä HKL:n sisällä eri tehtävissä.

Mies puhuu puhelimessa fläppitaulun edessä.

Tämä teksti on kirjoitettu ennen 1.2.2022, kun Kaupunkiliikenne Oy oli vielä HKL.

Valmistuin metrojunankuljettajaksi vuonna 2007, ja muutaman vuoden ajokokemuksen jälkeen siirryin junan ohjaamosta valvomon puolelle liikenteenohjaajaksi. Valvomotoimintojen tullessa tutuiksi minusta tuli vastaava liikenteenohjaaja, joka tekee esimerkiksi poikkeustilanteissa liikenteelliset ratkaisut ja päätökset. 

Valvomotyössä on erityisen tärkeää kyetä hallitsemaan ja johtamaan yllättäviä poikkeustilanteita ja toisaalta myös normaalitilanteita.

Nyt toimin valvomomestarina metron liikenteenohjausvalvomossa. Valvomotyössä on erityisen tärkeää kyetä hallitsemaan ja johtamaan yllättäviä poikkeustilanteita ja toisaalta myös normaalitilanteita. Pyrimme hallitsemaan häiriöitä, jotta häiriöt eivät hallitse meitä. Olen kiitollinen työnantajalle, että tällainen eteneminen on ollut mahdollista. Tietysti tämä vaatii myös omaa aktiivisuutta ja ennen kaikkea halua oppia uutta ja tehdä erityyppisiä tehtäviä. Sain kaiken lisäksi ihanteellisen siirtymän valvomomestarin tehtäviin: pestin edelliset haltijat opastivat esimerkiksi esimiestyöhön liittyvissä käytännön asioissa.

Valvomomestari Timo Ansamaa