Työntekijätarinat
Historianopiskelijasta tuli turvallisuusalan ammattilainen
Monipuolinen urani turvallisuusalalla aukesi vähän vahingossa kesätöiden kautta vuonna 2003. Itse asiassa minusta piti tulla historianopettaja. Opiskelin historiaa yliopistossa, mutta turvallisuusala ja erityisesti metromaailma voitti, koska metro on toimintaympäristönä niin mielenkiintoinen.

Urani alussa työskentelin Securitaksella mm. yövartijana ja paikallisvartijana. Intin jälkeen siirryin juuri alkamassa olleeseen metron toimeksiantoon ja vaihdoin Hakaniemen metroasemalle vartijaksi. Tuohon aikaan myös turvavalvomo sijaitsi Hakaniemessä.
Vuonna 2005 ylenin ylivartijaksi, kuusi vuotta myöhemmin vuoroesihenkilöksi ja vuonna 2012 palveluesihenkilöksi. Seuravana vuonna siirryin Palmialle samalla, kun metron toimeksianto siirtyi sinne. Sain vastuulleni koko toimeksiannon operatiivisen toiminnan ja mm. palkkaus- ja työsopimusasiat.
Ura etenee turvavalvojaksi
Vuoden 2018 syksyllä siirryin HKL:lle Herttoniemen turvavalvomoon turvavalvojaksi. Työhöni kuului päivystämistä, valvomista, ohjeistamista ja eri järjestelmien hallintaa.
Vuonna 2021 aloin työskennellä myös kulunvalvonnan puolella ja syksyllä 2022 minut valittiin turvavalvomon ja kulunvalvonnan valvomomestariksi. Valvomomestarina toimin turvavalvomon esihenkilönä sekä valvomon yhteyshenkilönä eri yhteistyökumppanien suuntaan ja hallinnoin omalta osaltani esim. järjestyksenvalvonnan toimeksiantopimusta
Polkuni turvallisuusalalla on ollut vaihteleva, ja olen päässyt etenemään urallani omien mieltymysteni ja kykyjeni mukaan. Turvallisuusalla joudutaan usein puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin, ja siksi tällä alalla vaaditaan rauhallisuutta, harkintakykyä, luotettavuutta ja lainsäädännön tuntemusta.
Polkuni turvallisuusalalla on ollut vaihteleva, ja olen päässyt etenemään urallani omien mieltymysteni ja kykyjeni mukaan.
Turvallisuusalalla ja omassa työssäni parasta on vastaan tulevien työtehtävien ja haasteiden laaja kirjo, minkä vuoksi työpäivät ovat useimmiten hyvin vaihtelevia. Samalla se on myös yksi työni haastavimmista puolista: turvavalvomo ja kulunvalvonta on tekemisissä lähes kaiken Kaupunkiliikenteen toiminnan kanssa, ja välillä lankoja on näpeissä aika paljon.
Niilo Lehmussaari
valvomomestari