Työntekijätarinat
Värikäs kesä Kaupunkiliikenteellä
"Pääsin Kaupunkiliikenteelle kesätöihin 2023, kun työtarjontaa tutkiessani työpaikkailmoitus tuli vastaan. Hakiessani olin kiinnostunut infrastruktuurista ja Kaupunkiliikenteen paikka tuntui optimaaliselta."

Vaikka työ kuulosti haastavalta, totesin että voisin silti hakea. Töissä toimin teknisenä asiantuntijana Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikössä ja työ vastasi odotuksiani. Kesän aikana näin paljon ja työ oli monipuolista: olin mukana esimerkiksi tilaajahankinnoissa ja hankintojen seurannassa sekä dokumentoinnissa. Kaupunkiliikenteellä on hienoa, että pääsee tekemään töitä omien intressien, osaamisen ja motivaation perusteella.
Onnistumisen kokemuksia
Sain kosketuspintaa asiantuntijatöihin, jotka ovat normaalisti ajankohtaisia vasta valmistuneilla. Oikeisiin töihin pääsi siis heti, ja välillä saattoi tulla yllättäviäkin tehtäviä, joissa sai vastuuta ja näin ollen myös useita onnistumisen kokemuksia. Täällä pärjää pitkälle, kun tiedostaa, että kaikkea ei tarvitse heti osata hyvin ja apua saa aina pyytämällä. Kaupunkiliikenteen työilmapiiri on lämmin ja hyväksyvä.
Täällä pärjää pitkälle, kun tiedostaa, että kaikkea ei tarvitse heti osata hyvin ja apua saa aina pyytämällä.
Kesätyö oli ennen kaikkea opettavainen ja kasvattava – työelämässä tarvitsee juuri tällaista itsenäistä otetta.
Tällä hetkellä opiskelen neljättä vuotta energia- ja ympäristötekniikkaa rakennustekniikan suuntauksella. Kesätöiden jälkeen minulle ilmoitettiin, että voisin jäädä tekemään tänne myös opinnäytetyöni – tämähän on huikea kokemus ja mahdollisuus! Olen kiitollinen mahdollisuudesta jäädä tänne vielä hetkeksi, mnkä jälkeen aion keskittyä vielä koulusta valmistumiseen.
Jenni Ronkainen
Tekninen asiantuntija, suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikkö