
Kaupunkiliikenne muisti 40 vuotta metron parissa työskennelleitä
Juhlatilaisuus vietettiin rennoissa tunnelmissa Helsingin edustalla risteillen keskiviikkona 17.8. Kunnioitettavan uran tehneille metroammattilaisille nostettiin malja.
430 hakutulosta

Juhlatilaisuus vietettiin rennoissa tunnelmissa Helsingin edustalla risteillen keskiviikkona 17.8. Kunnioitettavan uran tehneille metroammattilaisille nostettiin malja.

Ensimmäinen ja samalla pilottina tulevalle koulutusohjelmalle toimiva kansainvälinen ja kokonaisvaltainen Light Rail Training – koulutus alkoi syyskuun 2021 alkupuolella ja päättyi kesäkuussa 2022.

Kaupunkiliikenne allekirjoitti Green deal -sopimuksen, joka sitouttaa ja auttaa meitä kohti toimenpiteitä, joilla tavoitamme hiilineutraaliustavoitteemme vuoteen 2030 mennessä.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n (ent. HKL) hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi KTM, MBA Juha Hakavuoren. Hakavuori siirtyy Kaupunkiliikenteen palvelukseen Fenniarailin toimitusjohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut Helsingin Bussiliikenteen toimitusjohtajana ja arv

HKL:n vuoden 2021 vuosikertomus on julkaistu sähköisenä Kaupunkiliikenne Oy:n verkkosivuilla kohdassa Julkaisut.

Pikaraitiotiehanke tukee luonnon monimuotoisuutta Roihupellon varikolle siirtoistutetuilla erittäin uhanalaisilla ja rauhoitetuilla idänmasmaloilla.

Raitiovaunukuljettajamme Kira Raito kiinnitti työnsä ohessa huomiota Ilkka ja Kaija Erkkilään. Kenties parhaiten Roskasakkina tunnetut Erkkilät ovat nimittäin viime kuukausina putsanneet vapaaehtoisesti ratikkapysäkkejä tupakantumpeista ja muista roskista.

Raitio- ja metroliikenteessä osa vuoroista on jäänyt ajamatta viime aikoina henkilökuntapulan vuoksi. Raitiovaunun ja metron liikennöintiä operoiva Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy pahoittelee tilannetta ja etsii siihen ratkaisuja.

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa toimintansa 1.2.2022. Yhtiön omistajia ovat Helsingin ja Vantaan kaupungit. Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen ylläpitäjänä, kehittäjänä ja tuottajana. Yhtiö vastaa siitä, että metro, raitiovaunut, Suomenlinnan lautta

HKL järjesti keväällä 2021 innovaatiohaun, jossa etsittiin ketteriä kokeiluja metroasemien palvelujen ja viihtyisyyden edistämiseksi. Kokeilun kohteeksi valikoitu Lainappi-lokerikko, josta asiakkaat voivat vuokrata käyttöönsä sellaisia välineitä, joita ei käyttöasteensa tai hinnan taki