Kaupunkiliikenne muisti 40 vuotta metron parissa työskennelleitä
Juhlatilaisuus vietettiin rennoissa tunnelmissa Helsingin edustalla risteillen keskiviikkona 17.8. Kunnioitettavan uran tehneille metroammattilaisille nostettiin malja.

Sen jälkeen muisteltiin metron 40-vuotista taivalta niin sähkömestarin, työnjohtajan, etumiehen, elektroniikka-asentajan, järjestelmäsuunnittelijan, liikenteenohjaajan kuin sähköasentajankin näkökulmasta.
Yli 40-vuotista uraansa olivat juhlimassa Juhani Kenttä, Vesa Pänkäläinen, Jaakko Heikkilä, Jukka Lappala, Jarmo Kostian, Harri Perkiö ja Pasi Suomalainen
Etumies Jarmo ”Junnu” Kostianin uratarina

”1970-luvun keskivaiheilla pohdin, mitä haluaisin työkseni tehdä. Elokuun 25. päivä vuonna 1975 aloitin HKL:n ammattikoulussa elektroniikka-asentajan koulutuksen Ruskeasuon varikon keskusrakennuksessa. Kaksivuotisesta koulutuksesta osa oli teoriaa ja osa työharjoittelua bussi- ja ratikkavarikoilla.
Meistä opiskelijoista kuusi pääsi vuonna -76 harjoittelemaan vanhalle pikkumetrovarikolle, ja lopulta kolme sai vakipaikan elokuussa -77 silloisessa Helsingin kaupungin metrotoimistossa.
Toimin elektroniikka-asentajana, mutta silloin tehtiin kaikenlaisia hommia lumitöistä lähtien. Kun uusi metrovarikko valmistui vuonna 1980, kaksi meistä aloitti siellä elektroniikkakorjaamolla. Siitä lähtien työpaikkani on ollut metrovarikko.
Siirryin vuosituhannen vaihteessa sähkötiimiin etumieheksi vikakorjaukseen, jossa työuraa kertyi parikymmentä vuotta. Organisaatiouudistuksen myötä vuonna 2016 siirryin vaihto-osatuotantoon etumieheksi sähkölaitekorjauksiin.
Vuosikymmeniin metrovarikolla on mahtunut paljon. Parhaiten mieleen on jäänyt automaatiometron purku. Myös uusien metrojunien saapuminen on aina jännittävää. Työurallani on myös tapahtunut isoja muutoksia. Silloisesta muutaman asentajan ryhmästä määrä on moninkertaistunut. Nykyään metrovarikolla kaikki eivät edes tunne toisiaan.
80- ja 90-luvuilla pelattiin kunnossapidon ja metrokuljettajien porukalla kaukalopalloa, jalkapalloa ja lentopalloa erilaisissa työpaikkasarjoissa ja pärjättiin hyvin. Mestaruuksia voitettiin niin jalkapallossa kuin kaukalopallossakin. Käytin pelaamassa myös pohjoismaisissa kunnallisten liikennelaitosten välisissä turnauksissa.
Voisin jäädä eläkkeelle marraskuussa 2023, mutta ehkä teen töitä siitä vielä vuoden päivät. Silloin tulisi täyteen pyöreät 50 vuotta metron parissa.”