Työntekijätarinat
Integraatiojohtajan hymy ei hyydy
METKA-hankkeessa siirryttiin vuodenvaihteessa toteutusvaiheeseen, jonka myötä monen hankkeen työntekijän työnkuva muuttui. Integraatiojohtaja Jere Pulkkinen pääsee laittamaan kätensä saveen hankkeen projektien integroinnissa. Vaikka työnsarkaa on, homma on hyvin hanskassa.

Jere Pulkkinen saapuu toimistolle yleensä noin kahdeksalta. Tänään 15. tammikuuta Jere saapui paikalle vähän kello kahdeksan jälkeen.
”Älä paina tota lehteen”, nauraa Pulkkinen, joka haluaa antaa itsestään aamuvirkun vaikutelman. Liian myöhäistä.
Pulkkisella tulee maaliskuussa täyteen yhteensä viisi vuotta Kaupunkiliikenteellä. Vuoden 2026 alusta alkaen METKAn siirtyessä toteutusvaiheeseen muuttui monen työntekijän tehtävät. Myös Jeren toimenkuva muuttui projektijohtajasta integraatiojohtajaksi. Teknisesti uudet työsopimukset alkoivat jo joulukuun puolella.
Toteutusvaiheeseen siirtyessä yhteistyö palveluntoimittajien kanssa alkaa. Tammikuussa allekirjoitettiin yhteistyösopimukset junankulunvalvontajärjestelmän, mobiiliradioverkon sekä liikenteenohjausjärjestelmän muutosten toimittajien kanssa. METKAlla käynnistyy todellinen tohina helmi-maaliskuun vaihteessa, kun hommat alkavat yhteisellä kick-offilla.
Tiistait ja torstait ovat METKAlla yleensä toimistopäiviä. Jeren torstaihin kuuluu lähes aina liuta palavereja – mutta tämän turkulaisen hymy on työmäärästä huolimatta herkässä. Pulkkisen hersyvän naurun kuulee METKAn projektitoimiston toiseen päätyyn asti.

Integraatio kuuluu kaikille
Integraatiojohtajan rooliin kuuluu johtaa METKA-projektin integraatiota ja vastata siitä kokonaisuutena varmistaen, että kaikki projektiin kuuluvat metrojärjestelmän osat yhteensovitetaan. Tavoite on, että projekti saavuttaa turvallisen, luotettavan ja toimintavalmiin integroidun lopputuloksen.
Pulkkinen johtaa integraatiostrategiaa ja valvoo eri projektialueiden koordinointia sekä yhteensovitusta integraation näkökulmasta. Hän varmistaa, että toisistaan riippuvat osaprojektit etenevät kohti yhteistä tavoitetta – eli kohti uusien metrojärjestelmien integroitua toteutusta.
METKA-projektiin kuuluu muun muassa junankulunvalvontajärjestelmän uusiminen ja liikenteenohjausjärjestelmään tulevat muutokset. Yhteensovitukseen liittyy vahvasti yhteistyökanavien varmistaminen eri sidosryhmien välillä.
”Jos joku lähtee yksin tekemään tämänkokoista projektia, ei siinä onnistuta.” korostaa Pulkkinen ja jatkaa: ”Tärkeää on, että hankkeen eri substanssit keskustelevat keskenään – strategisen, taktisen ja operatiivisen työn tulee toimia yhteen. Onnistunut integraatio lähteekin yhteistyöstä ja ihmisistä.”
Pulkkisen työpäivä päättyy asetinlaitesimulaattorin viikkokouksen myötä. Bulbasaur-muki on pysynyt menossa mukana palaverista toiseen. Pokemonin jähmettynyt virne on melkein sama kuin Pulkkisella – Jeren hymy ei hyydy, vaikka hommaa riittää.


Mikä METKA?
METKA eli Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen on Kaupunkiliikenne Oy:n, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen, HSL:n, Länsimetro Oy:n ja Espoon kaupungin yhteistyönä perustama hanke. Metron vanhenevia järjestelmiä uusimalla varmistetaan metron riittävä kapasiteetti, samalla parantaen metron luotettavuutta.
Tutustu METKA-hankkeeseen Kaupunkiliikenteen sivuilla.