
Metromaailma vei mennessään
Päädyin kuljettajaksi isäni jalanjäljissä. Hän toimi linja-autonkuljettajana yli 30 vuotta, joten vuorotyö on ollut elämässäni läsnä aina.
122 hakutulosta

Päädyin kuljettajaksi isäni jalanjäljissä. Hän toimi linja-autonkuljettajana yli 30 vuotta, joten vuorotyö on ollut elämässäni läsnä aina.

Helsinki sijoittui kolmanneksi Oliver Wyman Forumin ja Kalifornian yliopiston Urban Mobility Readiness -indeksissä, jossa järjestettiin 60 kaupunkia eri maanosista järjestykseen sen pohjalta, kuinka valmiita ne ovat kohtaamaan tulevaisuuden liikkumisen haasteita.

Osallistumme sähkönsäästötalkoisiin monin eri tavoin. Lauantaina 17.12. ryhdymme Kampin, Rautatientorin, Ruoholahden ja Hakaniemen metroasemilla mittaviin sähkönsäästötoimenpiteisiin pitämällä vaihtelevasti osan liukuportaista pysähdyksissä läpi talven.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Helsingin raitiovaunuissa jaetaan jälleen heijastimia Lucian päivänä tiistaina 13. joulukuuta. Myös metrojunankuljettajat jakavat heijastimia metroasemilla ajojensa lomassa mahdollisuuksien mukaan.

Light Rail Training -koulutusohjelma starttasi 21. marraskuuta. 23 alan ammattilaista Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta ja Dresdenistä matkusti koulutuksen ensimmäiselle viikolle Zürichiin.

Kauppakeskus Ruoholahden yhteydessä sijaitsevan metron liityntäpysäköinnin käytännöt ovat muuttuneet 1.12. alkaen. Liityntäpysäköintipaikat ovat jatkossa ainoastaan kerroksessa -5. Lisäksi maksuautomaattien sijainti muuttuu ja maksu suoritetaan jatkossa liityntäpysäköintikerroksessa.

Metron uusi osuus Matinkylän ja Kivenlahden välillä avautuu liikenteelle lauantaina 3. joulukuuta. Metron avajaisten päätapahtuma järjestetään kauppakeskus Lippulaivassa Espoonlahdessa kello 10–16, mutta ohjelmaa on luvassa kaikilla muillakin asemilla.

Metrotunnelin kilometrimäärän nelinkertaistumisen myötä Kaupunkiliikenne Oy on panostanut tehokkaampaan kunnossapitokalustoon.

Rautatientorin metroasemalla on syksyn aikana kokeiltu liukuportaiden kulkusuuntien muuttamista.

Joukkoliikennettä lisätään viikonloppuöihin pikkujoulu- ja joulukaudella. Metroliikenteeseen lisätään vuoroja perjantaista 18.11. alkaen, ja raitiovaunulinjoilla 7 ja 9 ajetaan lisälähtöjä 2.12. alkaen.