METKA

Integraatiojohtajan hymy ei hyydy

Integraatiojohtaja Jere Pulkkinen pääsee laittamaan kätensä saveen hankkeen projektien integroinnissa. Vaikka työnsarkaa on, homma on hyvin hanskassa.

Henkilö seisoo metrolaiturilla.
Kuva: Emma Rahikainen

”Vuoden 2026 alusta alkaen METKAn siirtyessä toteutusvaiheeseen toimenkuvani muuttui projektijohtajasta integraatiojohtajaksi. Teknisesti uudet työsopimukset alkoivat jo joulukuun puolella.

Viestintäryhmän tapaaminen. Palaverissa mm. Ihaillaan METKAn uutta strategiakuvaa, jota Jere oli mukana työstämässä.

Integraatio kuuluu kaikille

Integraatiojohtajan rooliini kuuluu johtaa METKA-projektin integraatiota ja vastata siitä kokonaisuutena varmistaen, että kaikki projektiin kuuluvat metrojärjestelmän osat yhteensovitetaan. Tavoite on, että projekti saavuttaa turvallisen, luotettavan ja toimintavalmiin integroidun lopputuloksen.

Johdan integraatiostrategiaa ja valvon eri projektialueiden koordinointia sekä yhteensovitusta integraation näkökulmasta. Varmistan, että toisistaan riippuvat osaprojektit etenevät kohti yhteistä tavoitetta – eli kohti uusien metrojärjestelmien integroitua toteutusta.

METKA-projektiin kuuluu muun muassa junankulunvalvontajärjestelmän uusiminen ja liikenteenohjausjärjestelmään tulevat muutokset. Yhteensovitukseen liittyy vahvasti yhteistyökanavien varmistaminen eri sidosryhmien välillä.

Tärkeää on, että hankkeen eri substanssit keskustelevat keskenään – strategisen, taktisen ja operatiivisen työn tulee toimia yhteen. Onnistunut integraatio lähteekin yhteistyöstä ja ihmisistä.”

Lounas METKAn työntekijöiden kesken.
Koira toimistolla.
Toimistokoira Dobby tervehtii aamusta työntekijöitä.

Mikä METKA?

METKA eli Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantaminen on Kaupunkiliikenne Oy:n, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen, HSL:n, Länsimetro Oy:n ja Espoon kaupungin yhteistyönä perustama hanke. Metron vanhenevia järjestelmiä uusimalla varmistetaan metron riittävä kapasiteetti, samalla parantaen metron luotettavuutta.

Tutustu METKA-hankkeeseen Kaupunkiliikenteen sivuilla.