Asiantuntijablogi

Vierivä kivi ei sammaloidu

Kehityspäällikkö Niina Salojärvi Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksiköstä on kulkenut allianssihankkeesta toiseen Raide-Jokerista lähtien. Niina kertoo asiantuntijablogissamme, kuinka allianssityö on kehittynyt kymmenessä vuodessa.

Vaalea nainen istuu niityllä veden ääressä.

Olemme olleet tilaajana suurissa kaupunkiraidehankkeissa jo kymmenen vuotta, joten meillä on paljon osaamista, mutta myös kehittämisen varaa.

Olen kulkenut samaa rataa allianssihankkeidemme kanssa. Aloitin syksyllä 2016 Raide-Jokeri-allianssissa. Sen jälkeen olen hypännyt allianssihankkeesta toiseen, mutta tehtäväni ovat muuttuneet tarpeen mukaan.

Raide-Jokerille tulin ympäristöasiantuntijaksi. Projektin loppuvaiheessa ryhdyin tekemään töitä myös Kalasatamasta Pasilaan -hankkeelle, jossa työtehtäväni muuttuivat laajemmin allianssin tukemiseen liittyviksi tilaajan projektipäällikkötehtäviksi.

Vuonna 2023 alkoi Länsiratikoiden hankesuunnitteluvaihe, ja siitä lähtien olen tehnyt projektille tilaajatehtäviä, mutta myös paljon muuta.

Projektien ja niistä karttuneen osaamisen myötä pystyn tukemaan allianssia kaikessa, mikä auttaa koko hanketta kulkemaan mahdollisimman sujuvasti kohti tilaajan tavoitteiden toteutumista. Lisäksi toimin Infraohjelma Helsingin vastuullisuustiimissä – vastuullisuusteemojen edistäminen on edelleen erityisen lähellä sydäntäni.

Asiakkuuksien hallinta on esimerkki tehtävästä, jonka merkitys on opittu tunnistamaan ajan myötä.

Asiakkuuksien hallinta on esimerkki tehtävästä, jonka merkitys on opittu tunnistamaan vasta ajan myötä. Olen linkkinä allianssin ja sidosryhmien välillä ja pidän huolta, että kaikkia osapuolia osallistetaan.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, mutta toisaalta minulla on perspektiiviä siihen, mitä voisi kehittää ja tehdä eri tavalla kuin aiemmin.

Huomaan, että allianssikyvykkyytemme Kaupunkiliikenteellä on selvästi vahvistunut niin Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikössä kuin yhteistyössä muiden yksiköiden kanssa.

Yksiköillä on nyt parempi ymmärrys siitä, millaisia mahdollisuuksia allianssityöskentely tarjoaa, ja sitä potentiaalia osataan hyödyntää. Työskentely allianssien ja Kaupunkiliikenteen välillä on lisääntynyt projektilta toiselle. Alliansseissa on toisaalta ollut samoja kollegoja, toisaalta olemme saaneet houkuteltua mukaan nuoria, jotka ovat valmiita heittäytymään.

Kunnianhimomme projektien myötä on vain lisääntynyt. Infraohjelman visio on toteuttaa maailman parasta ja vastuullisinta kaupunkikehitystä, ja se luo painetta innovoida ja kehittää toimintatapojamme. Se luo myös merkityksellisyyttä omalle työlleni.

Voisimme kaikki oppia allianssityöskentelystä ainakin kehitysmyönteisyyttä ja innokkuutta, sillä vierivä kivi ei sammaloidu!

Niina Salojärvi, kehityspäällikkö
Suuret kaupunkiraidehankkeet -yksikkö

Tutustu Länsiratikoihin