
Askel kohti kestävää kasvua – Kaupunkiliikenne Oy:n vuosikertomus 2022 on julkaistu…
Juuri julkaistu Kaupunkiliikenteen vuosikertomus 2022 kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n ensimmäisen vuoden tärkeistä tapahtumista.
408 hakutulosta

Juuri julkaistu Kaupunkiliikenteen vuosikertomus 2022 kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n ensimmäisen vuoden tärkeistä tapahtumista.

Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikko

Kaupunkiliikenne vieraili 19.4. Herttoniemen Montessori-leikkikoulussa, jossa on ollut teemana metrot. Lapset ovat käyneet matkustamassa metrolla ja tutustumassa eri metroasemiin. Leikkikoulun tiloihin on myös askarreltu metroasemia ja metroja. Metroasemilla on mielikuvituksellisia teemoja, muun m

Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Kauppatorin lähellä Aleksanterinkadun ja Pohjoisrannan risteyksessä sijaitsevan Meritullintorin välillä käynnistyy HSL:n lipuilla toimiva lauttaliikenne. Lauttamatkalle käy HSL:n AB-vyöhykkeet sisältävä lippu. HSL kehottaa matkustajia ostamaan lipun ennakk

Uusi järjestelmä parantaa metron luotettavuutta ja turvallisuutta sekä mahdollistaa matkustajakapasiteetin kasvattamisen. Hankinta on osa Kaupunkiliikenne Oy:n, Länsimetro Oy:n, HSL:n, Espoon kaupungin ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen yhteistyönä toteuttamaa hanketta, jolla parann

Uusien liityntäpyöräpysäköintipaikkojen rakentaminen on käynnissä Kannelmäen, Käpylän ja Tapanilan juna-asemien sekä Ruoholahden, Siilitien ja Vuosaaren metroasemien yhteydessä. Lisäksi uusi pyöräpysäköintikeskus on rakenteilla noin 1 000 polkupyörälle Helsingin keskustaan osaksi

Kiirastorstaina 6.4. ajetaan perjantain aikataulujen mukaan ja pitkäperjantaina sekä ensimmäisenä ja toisena pääsiäispäivänä sunnuntaiaikataulujen mukaan. Hyvää pääsiäistä!

Suosittu pyöräliikenteen palvelu Pyöräkeskus avautui maanantaina Baanan loppupäässä Ruoholahdessa. Keskuksessa kaupunkilaiset voivat huoltaa pyöräänsä itse, tarvittaessa ammattilaisten avulla ja opastuksella. Asiakaspalautteen perusteella keskus on maanantaisin auki kuuteen asti.

Kaupunkipyörillä päästään taas 1.4. alkaen. Tänä keväänä epävakaa säätilanne vaikuttaa kaupunkipyörien käyttöön. Lumisesta keväästä johtuen pyydämme noudattamaan erityistä varovaisuutta liikenteessä.

Kaupunkiliikenteen metrojunien ja raitiovaunujen kunnossapidon etädiagnostiikkatyökalu Ramppi ja sille tietoja lähettävä, vaunuihin sijoitettu pieni tietokone Kirppu auttavat tällä hetkellä vaununkorjaajia päivittäisessä työnteossa ja vikojen ennakoinnissa. Jatkossa voidaan hyödyntää