Uutiset

529 hakutulosta

Havainnekuva Koskelan varikosta.

Koskelan varikkohankkeen allianssikumppani on valittu

Koskelan varikolla vuonna 2024 alkavan mittavan uudishankkeen kilpailutus on edennyt allianssikumppanin valintaan. Valmistuttuaan Koskelasta tulee toinen pääraitiovaunuvarikko rakenteilla olevan Ruskeasuon varikon ohella. Varikkoa rakennuttaa Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.

Pikaratikka Viikissä, etualalla keväinen puu.

Raide-Jokerin tekninen koeliikenne on valmis

Raide-Jokerin tekniset koeajot saatiin päätökseen kesäkuun 2023 alussa. Koeajot aloitettiin Roihupellon varikolta elokuussa 2022 ja jatkuivat pikaraitiotien linjalle marraskuussa 2022. Teknisten koeajojen aikana testattiin vaunun liikkumista ratainfralla sekä raitiotien järjestelmien toimivuut

Istuinpenkkejä pikaratikan sisällä.

Pikaraitiolinjan 15 vaunu tekee yleisökiertueen 14.-17.6.

Joukkoliikenteen asiakkailla ja tiedotusvälineillä on 14.-17.6. mahdollisuus tutustua pikaraitiolinjan 15 vaunuun ja kuulla tulevasta liikenteestä. Helsingin seudun joukkoliikenteen uutta tulokasta esitellään Otaniemen, Leppävaaran, Maunulan ja Itäkeskuksen pysäkeillä kunakin päivänä klo

Pikaratikka edestäpäin kuvattuna kilvillä Koe.

Pikaraitiolinjan 15 radalla tehdään kesäkuukaudet viimeistelytöitä

Pikaraitioliikenteen aloittamisen valmistelut ovat kovassa käynnissä kesän aikana. Raide-Jokeri-hankkeessa rakennetulla pikaraitotien radalla tehdään kesän aikana korjaus- ja viimeistelytöitä, ajetaan koeajoja ja koulutetaan kuljettajia. Liikenne käynnistyy viimeistään vuonna 2024, mutta