
Joukkoliikenteessä lisälähtöjä
Joukkoliikennettä lisätään viikonloppuöihin pikkujoulu- ja joulukaudella. Metroliikenteeseen lisätään vuoroja perjantaista 18.11. alkaen, ja raitiovaunulinjoilla 7 ja 9 ajetaan lisälähtöjä 2.12. alkaen.
73 hakutulosta

Joukkoliikennettä lisätään viikonloppuöihin pikkujoulu- ja joulukaudella. Metroliikenteeseen lisätään vuoroja perjantaista 18.11. alkaen, ja raitiovaunulinjoilla 7 ja 9 ajetaan lisälähtöjä 2.12. alkaen.

Metrojunat alkavat liikennöidä Espoossa aina Kivenlahteen asti lauantaina 3. joulukuuta. Avautuvan seitsemän kilometrin osuuden varrella on viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Kaupunkiliikenne Oy liikennöi metroa ja vastaa myös kiinteistönhuollosta ja järjes

Metron ja raitiovaunujen liikennöinnissä saattaa ilmetä häiriöitä vielä tämän syksyn aikana henkilökuntapulan vuoksi.

Metro on kuljettanut pääkaupunkiseudun matkustajia jo 40 vuotta. Maan alla kulkeva liikenneväline herätti suunnitteluvaiheessaan paljon epäilyjä ja vastustusta. Metro kuitenkin vakiinnutti muutamassa vuodessa paikkansa matkustajille mieluisimpana joukkoliikennevälineenä ja tuo paikka sillä

Metrovarikon ns. siivousraiteelle on asennettu metropyörien profiilin mittauslaite, jolla saadaan reaaliaikaista kuvaa pyöristä. Laite mittaa mm. pyörien halkaisijan ja laipan, mikä antaa tarkkaa tietoa niiden sorvaamistarpeesta.

Metro on liikennöinyt pääkaupunkiseudulla pian 40 vuoden ajan. Osa metrossa käytetyistä järjestelmistä on alkuperäisiä, ja ne alkavat tulla elinkaarensa päähän. Vanhojen järjestelmien uusimiseksi laadittu hankesuunnitelma oli 14.6. käsittelyssä HKL:n johtokunnassa. Hankkeen käsittely

Raitio- ja metroliikenteessä osa vuoroista on jäänyt ajamatta viime aikoina henkilökuntapulan vuoksi. Raitiovaunun ja metron liikennöintiä operoiva Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy pahoittelee tilannetta ja etsii siihen ratkaisuja.

Ratavaurio on saatu korjattua ja metroliikenne on palautunut normaaliksi.

Sörnäisten metroaseman C-sisäänkäynti Hämeentiellä keskustaan ajavien bussien pysäkin lähellä otetaan takaisin käyttöön torstaina 7.4. Samalla suljetaan E-sisäänkäynti.

Metroliikenteen aikatauluihin tulee pieniä tilapäisiä muutoksia maanantaista 27. joulukuuta alkaen. Muutokset johtuvat uuden rataosuuden koeajoista Kivenlahdessa. Ruuhka-ajan metroliikenne kulkee harvennetuin vuorovälein.