
Uusien M400-metrojunien hankinta etenee kaupunginvaltuuston käsittelyyn
M400-metrojunien hankesuunnitelma hyväksyttiin maanantaina 10.11. Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa. Seuraavaksi asia siirtyy kaupunginvaltuuston käsittelyyn.
10 hakutulosta

M400-metrojunien hankesuunnitelma hyväksyttiin maanantaina 10.11. Helsingin kaupunginhallituksen kokouksessa. Seuraavaksi asia siirtyy kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Pääkaupunkiseudun metron vanhoja järjestelmiä uusitaan vaiheittain tulevien vuosien aikana. Muutokset tehdään osana Metron kapasiteetin ja luotettavuuden parantamishanketta (METKA), jonka tavoitteena on parantaa metron turvallisuutta ja luotettavuutta. METKA-hankkeen käsittely päätöksenteo

Metro kuljettaa päivittäin jopa yli 250 000 matkustajaa ja trendi on kasvun suuntaan. Tämän lisäksi metron järjestelmät alkavat tulla käyttöikänsä päähän. Metron järjestelmiä tulee uudistaa siksi paitsi turvallisuussyistä, myös kasvavan matkustajamäärän takia. Metron uudistamis

Itäkeskuksen metroaseman kunnostuksella varmistetaan aseman turvallisuus ja toimintavarmuus, sekä parannetaan viihtyvyyttä. Työt aloitetaan kattotöillä lokakuun alussa 2025.

Rautatientorin metroaseman pääsisäänkäynnin liukuportaat Kaivokadun ja asema-aukion välissä uusitaan loppuvuoden 2025 aikana. Nykyiset liukuportaat ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja ne on jo poistettu käytöstä turvallisuussyistä suojaseinien avulla.

Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027. Kaupunkiliikenne Oy on käynnistänyt hankkeen suunnittelun ja arvioinut toteutuksen vaatimaa aikaa, lisäksi HSL suunnittelee korvaavan liikenteen järjestelyjä. Tämänhetkisen arvion mukaan metroliikenne joud

Metroliikennettä lisätään pikkujoulukaudella perjantaista 15.11. alkaen. Metro kulkee kaksi tuntia tavallista pidempään perjantai- ja lauantai-iltoina sekä itsenäisyyspäivän aattona ja itsenäisyyspäivänä 6.12.

Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa vuosittain kuntotutkimuksia metroliikenteen käytössä oleville silloille.

Mellunmäen metroaseman vieressä sijaitseva Länsimäentien silta peruskorjataan kesän metrokatkon aikana. Työt ovat käynnistyneet sillan alapuolisilla töillä jo maaliskuun lopussa. Metroliikenne katkaistaan Mellunmäessä 3.6. alkaen, jolloin työt siirtyvät sillan päälle.

Poliittinen lakko pysäyttää toteutuessaan kaiken Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöimän raitio-, pikaraitio- ja metroliikenteen torstaina 14.12. Lisäksi metroasemat pysyvät suljettuina lukuun ottamatta osaa niistä metroasemien lippuhalleista, joissa on liiketiloja.