Uutiset

547 hakutulosta

Helsingin yliopiston opaste metroasemalla.

Opintoputki avataan 31.1.

Kaupunkiliikenne Oy on uusinut Helsingin yliopiston metroasemalle johtavan Opintoputken lattian sulanapitojärjestelmät. Viimeistelytyöt ovat valmistuneet, ja Opintoputki avataan matkustajien käyttöön 31.1.

Raitiovaunu Hakaniemessä.

Ratikkaliikenne Pitkänsillan yli on poikki

Kruunusillat-raitiotien työmaa Siltasaarenkadulla muuttaa ratikkareittejä Hakaniemessä 3. maaliskuuta marraskuun alkuun asti. Pitkänsillan yli ei ole ratikkaliikennettä, joten keskustan ja Hakaniemen väli kannattaa kulkea metrolla tai bussilla. Maaliskuussa on neljän viikon katko, jonka aikan

Kuljettaja istuu pikaraitiovaunun ohjaamossa.

HSL palkitsi kuljettajiamme

Kuljettaja voi toiminnallaan vaikuttaa suurestikin mielikuvaan matkustamisesta. Parhaimmillaan matkasta jää hyvä mieli, vaikka se olisikin esimerkiksi kestänyt hieman odotettua kauemmin.