Kontulan metroasema suljetaan 24.6. perusparannuksen vuoksi
Metroliikenne muuttuu Mellunmäen metrohaaralla maanantaina 24.6., kun Kontulan asema sulkeutuu. Kaupunkiliikenne Oy tekee Kontulan metroaseman laituritason perusparannustöitä. Tavallisesti Mellunmäkeen ajavien metrojen pääteasema on 24.6. alkaen Myllypuro. HSL järjestää korvaavaa liikennettä Mellunmäestä ja Kontulasta Itäkeskukseen.

Kontulan asema avautuu matkustajille jälleen maanantaina 5.8. Aseman itäinen lippuhalli kauppakeskuksen puolella ja siellä sijaitsevat R-kioski ja HSL:n lippuautomaatti ovat kuitenkin käytössä koko kesän ajan.
Perusparannushanke tekee Kontulan asemasta nykyaikaisen ja viihtyisän
Kaupunkiliikenne Oy:n suunnittelemalla perusparannuksella Kontulan metroasemaa saadaan nykyaikaistettua matkustajia paremmin palvelevaksi, turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi.
Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään. Aseman laiturialueelta korjataan betonirakenteet ja uusitaan pintamateriaalit, alakatot, varusteet, kalusteet ja opasteet. Lisäksi sisäänkäyntien rakenteita ja pintamateriaaleja uusitaan. Hanke jatkuu asemalla vuonna 2025, jolloin aseman läntinen sisäänkäynti rakennetaan kokonaisuudessaan uudelleen ja uusitaan mm. liukuportaat ja hissit.
Aseman kulkujärjestelyt muuttuvat projektin edetessä, ja matkustajia opastetaan asemalla tarkemmin reiteistä.
Joukkoliikenne palvelee Kontulan alueella myös metrokatkon aikana
HSL on lisännyt bussiliikennettä kesäksi Kontulaan. Bussi 99M korvaa metroa ja muilla busseilla on lisälähtöjä.
Bussi 99M alkaa kulkea Itäkeskukseen asti 24.6. alkaen. Bussin reitti on 24.6.-4.8. välillä Mellunmäki – Kontula – Myllypuro (Liikuntamylly) – Itäkeskus. Metron pääteasemana on 24.6. alkaen Myllypuro, mutta pääset Kontulasta ja Mellunmäestä metroon helpoiten matkustamalla bussilla suoraan Itäkeskukseen.
Bussi 99M Itäkeskukseen lähtee Kontulasta laiturista 22, joka on kauppakeskuksen puolella Kontulantietä. Samalta pysäkiltä lähtee tavallisesti esimerkiksi bussi 560 Malmin ja Myyrmäen suuntaan. Mellunmäessä bussi 99M lähtee bussiterminaalin laiturista 15.
Itäkeskuksesta bussi 99M Myllypuroon, Kontulaan ja Mellunmäkeen lähtee suoraan metroaseman oven vierestä laiturista 13.
Voit matkustaa bussin 99M lisäksi Kontulasta Itäkeskukseen myös busseilla 94 ja 95 ja Mellunmäestä busseilla 95 ja 97.
Mellunmäkeen taas pääset Kontulasta Kontulantieltä busseilla 99M, 95 ja 560. Bussit Mellunmäen suuntaan lähtevät kirkon puolelta Kontulantietä. Bussilla 560 pääset suoraan myös Vuosaareen ja Rastilaan. Kontulasta Mellunmäen kautta Itäkeskukseen kulkevalla bussilla 95 ja Kontulasta Itäkeskukseen kulkevalla bussilla 94 on kesällä lisälähtöjä.
Myöhemmin kesällä muutoksia tulossa vielä myös Myllypurossa
Mellunmäen metrohaaralle tulee seuraavan kerran muutoksia heinäkuussa, kun maanantaina 8.7. suljetaan myös Myllypuron metroasema. Tuolloin metron pääteasemina Itä-Helsingissä ovat Vuosaari ja Itäkeskus.
Myllypuron bussille 92 lisätään metroaseman sulkeutuessa tavallista enemmän lähtöjä. Voit kulkea Myllypurosta Liikuntamyllyn pysäkeiltä Itäkeskukseen myös busseilla 54, 561, 562 tai 99M.
Lisätiedot korvaavasta liikenteestä HSL:n sivuilta.
Työmaiden vuoksi kesän aikana useita metroasemia poissa käytöstä
Kaupunkiliikenne toteuttaa kesän 2024 aikana useita metron parannushankkeita, jotka vaativat metron liikennekatkoja. Metroliikenne katkaistaan töiden vuoksi kesällä eri vaiheissa Rautatientorin metroasemalla sekä metron Mellunmäen haaralla. Lisätietoa kaikista toteutettavista hankkeista Kaupunkiliikenteen verkkosivuilta.
Metroasemat ovat kiinni:
- Rautatientorin metroasema 3.6.-1.9. (metron pääteasemina keskustassa Kamppi ja Helsingin yliopisto)
- Mellunmäen metroasema 3.6.-8.9.
- Kontulan metroasema 24.6.-4.8.
- Myllypuron metroasema 8.7.-4.8.
Lisäksi Aalto-yliopiston ja Matinkylän metroasemilla tehdään kesän aikana lyhytkestoisempia huoltotöitä, jotka sulkevat osan sisäänkäynneistä muutamiksi viikoiksi. Aalto-yliopiston ja Matinkylän töillä ei ole vaikutusta asemien metroliikenteeseen.