Uusi raivausajoneuvo vastaa tulevaisuuden tarpeisiin

Raideverkosto kolmikertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Laajeneviin tarpeisiin Kaupunkiliikenne Oy on saanut uuden punaisen raivausajoneuvon, joka käyttää tunnusta RA1.

Uusi raivausauto pelastustehtävässä .
Raivausajoneuvo pääsi heti ensimmäisenä käyttöpäivänä testiin, kun raitiovaunun kaksi teliä suistui kiskoilta Kauppatorilla.

Uusi pikaraitiolinja ja linja 13 Kalasatamasta Pasilaan on lisännyt operoitavaa raideväliä yli 30 kilometriä suuntaansa. Raideverkoston kasvaessa myös raivausajoneuvon tehtävät tulevat varmasti kasvamaan. Lisäksi pikaraitiolinja asettaa raivauskalustolle uudenlaisia vaatimuksia.

Kaupunkiliikenne vastaa raivaustöistä raitiotieradalla ja sen läheisyydessä. Raivaustöitä tehdään raivausajoneuvon avulla. Tällaisia ovat esimerkiksi väärin pysäköityjen ajoneuvojen siirto raitiovaunujen tieltä, raitiovaunujen siirto suistumistapauksissa, muu raideliikenteeseen liittyvä pelastustoiminta sekä pienemmät avustustehtävät.

-Projekti on sujunut hyvin sisäisesti yhteistyössä Mika Karhusen johtaman raitiovaunun huoltotiimin kanssa sekä ulkoisesti korin rakentaneen Saurus Oy:n ja alustan tehneen Scania Oy:n kanssa, kertoo hankkeen projektipäällikkö Karina Kozlova.  

Monitoimiajoneuvo käyttömukavuuksilla

Ajoneuvon uudet ominaisuudet ja mukavuudet ovat nyt tätä päivää kosketusnäytöllisestä käyttöpaneelista erilliseen ilmastointiin ohjaamossa ja miehistötiloissa. Ajoneuvo muistuttaa ulkonäöltään ja kooltaan miltei paloautoa ja kykenee monenlaisiin tehtäviin. Siksi ajoneuvoa voi ajaa vain C-luokan ajokortilla, ja se edellyttää käyttökoulutuksen.

– Raivausajoneuvo on ikään kuin työhuone sen käyttäjille. Se on mm. paremmin ääni- ja lämpöeristetty kuin edellinen auto ja miehistöhytissä on paikka neljälle henkilölle, Kozlova kertoo.

Uuden suuremman raivausajoneuvon vieressä vanha pienempi ajoneuvo.
Kun uusi ja vanha raivausajoneuvo ovat vierekkäin, huomaa niiden kokoeron selvästi.

Ajoneuvon käyttäjät etumiehet Robert Rämö ja Petri Salama ovat myös tyytyväisiä. Kun ennen kaiken tarvittavan tavaramäärän kuljettamiseen tarvittiin kolme ajoneuvoa, uusi ajoneuvo pitää sisällään kaiken, mitä tällä hetkellä tarvitaan. Tilaa on lisäksi vielä tulevaisuuden hankinnoille.

Ajoneuvo on ollut jo ensimmäisillä keikoillaan, ja Rämö ja Salama kollegoineen ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä.

-Mukavuus sisätiloissa on aivan eri luokkaa kuin edellisessä raivausajoneuvossa. Uuden kookkaan ajoneuvon kanssa saa toki vähän enemmän miettiä, miten pääsee tilannepaikalle, Rämö toteaa

    Vaunujen ohittaminen esimerkiksi pysäkkialueella vaatii Rämön mukaan ison ajoneuvon kuljettajalta totuttelua.

    -Tarkkana saa olla. Varmasti ajoneuvon käsittely nopeutuu, kun auton mitat tulevat tutuksi tulevaisuudessa. 

      Talvella ajoneuvo pääsee todelliseen testiin, kun kadut kapenevat ja keikat lisääntyvät.