
Kivenlahden metroaseman liukuportaat suljettu lasilevyjen liikkumisen vuoksi
Kivenlahden metroaseman sisäänkäynnin, Kivenlahdentorin, liukuportaat on toistaiseksi suljettu. Matkustajat ohjataan käyttämään sisäänkäynnin hissejä.
86 hakutulosta

Kivenlahden metroaseman sisäänkäynnin, Kivenlahdentorin, liukuportaat on toistaiseksi suljettu. Matkustajat ohjataan käyttämään sisäänkäynnin hissejä.

Matinkylän metroaseman kauppakeskuksen ja bussiterminaalin puoleisella sisäänkäynnillä tarkastettiin helmikuussa seinäpintoja ja seinälaattojen kiinnitystä. Tarkastuksissa havaittiin, että osa seinälaatoista erityisesti sisäänkäynnin välitason ja bussiterminaalitason välisen liukuport
Rautatientorin metroaseman Elielinaukiolle vievät liukuportaat ovat poissa käytöstä vikaantumisen vuoksi.

Rautatientorin metroaseman paloturvallisuuden parantamishanke on valmistunut kaksi kuukautta etuajassa. Kaupunkiliikenne Oy paransi metroaseman paloturvallisuutta ja viihtyisyyttä uusimalla järjestelmiä, laituritason ja liukuportaiden valaistusta sekä pintamateriaaleja.

Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroaseman sisä- ja ulkotiloja vaiheittain. Tammikuussa aloitettiin C-sisäänkäynnin hissin uudistaminen.

Kaupunkiliikenne Oy on uusinut Helsingin yliopiston metroasemalle johtavan Opintoputken lattian sulanapitojärjestelmät. Viimeistelytyöt ovat valmistuneet, ja Opintoputki avataan matkustajien käyttöön 31.1.

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Herttoniemen metroaseman kunnostustyöt tammikuussa. Ensimmäisenä uusitaan läntisen lippuhallin eli C-sisäänkäynnin hissi bussilaiturien 11-18 ja K-Supermarket Hertan vieressä. Sisäänkäynnin portaat pysyvät käytössä töiden ajan.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy hyödyntää Vuosaaren metrosillan korjaustyön aiheuttaman metron liikennöintikatkon toteuttamalla toukokuusta syyskuuhun 2025 erilaisia parannushankkeita Vuosaaren metrohaaralla.

Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroaseman sisä- ja ulkotiloja vaiheittain. Ensimmäiset työt aloitetaan tämän vuoden puolella. Työt on suunniteltu tehtäväksi niin, että niistä on mahdollisimman vähän häiriötä matkustajille.

Aalto yliopiston metroaseman yliopiston puolen sisäänkäynti suljetaan viikoksi ma 14.- pe 18.10., koska Kaupunkiliikenne Oy purkaa lippuhallissa olevat rakennustelineet.