Raitioliikenne Kruunusilloilla alkaa 7.11.

Helsingin raitiotieverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 Pasila–Kruunuvuorenranta ja 12 Rautatientori–Yliskylä.

Raitiovaunu Kruunuvuorensillalla.
Kuva: Aarni Salomaa

Ennen raitioliikenteen avaamista Kaupunkiliikenne perehdyttää vielä raitiovaununkuljettajia, ja lisäksi radalla järjestetään muun muassa häiriöharjoituksia. Lähes 600 raitiovaununkuljettajaa perehdytetään uuteen rataan.

Nyt avautuva uusi raitiotie on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. Uudella raitiotiellä on yhteensä kolme siltaa, joista Kruunuvuorensilta on 1,2 kilometrillään Suomen pisin. Sillalta avautuu näkymä merelliseen Helsinkiin: muun muassa avomerelle, Suomenlinnaan, Herttoniemenrantaan ja Kulosaareen. Silta avautui jalankulkijoille ja pyöräilijöille huhtikuussa. Autoliikennettä silloilla ei nähdä pelastusajoneuvoja lukuun ottamatta.

Matka Laajasalon Yliskylän ja Rautatientorin välillä linjalla 12 kestää noin 20 minuuttia. Uusi yhteys parantaa myös poikittaisliikennettä: linja 11 kulkee Kruunuvuorenrannan ja Pasilan välillä, ja Pasilan ja Kalasataman välillä liikenne kulkee aiempaa tiheämmin.

Kaupunkiliikenne vastaa uusien linjojen liikennöinnistä ja kunnossapidosta.

Upean raitiotieyhteyden avautumista aiotaan juhlistaa avajaispäivänä lauantaina 7. marraskuuta. Juhlallisuuksista ja avajaispäivän tarkemmasta aikataulusta kerrotaan lähempänä tapahtumaa.

Lue koko uutinen HSL:n sivuilta.

Lue lisää Kruunusiltojen raitiolinjoista ja bussien uusista reiteistä HSL:n sivuilta.