Pyöräkeskus avautuu jälleen 1.4. – uudet aukioloajat
Suosittu Pyöräkeskus avautuu keskiviikkona 1.4. klo 10 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla. Pyöräkeskuksessa jokainen pääsee huoltamaan pyöräänsä itse ja saa käyttöönsä maksutta työkaluja ja asiantuntijoiden neuvoja.

Pyöräkeskuspalvelun tavoitteena on tehdä pyöräilystä houkuttelevampaa ja helpompaa. Keskuksessa kaupunkilaiset voivat huoltaa pyöräänsä itse: pyöriin saa ilmaa, työkalut käyttöön ja asiantuntijalta opastusta.
Pyöräkeskuksessa voi tehdä omalle pyörälleen pikahuollon keskuksen ammattilaisten opastuksen ja työkalujen avulla. Lisäksi neuvoja saa myös Helsingin kaupunkipyöräpalvelun käyttöön, sillä yhteistyökumppanimme Inurba Mobility toimii myös kaupunkipyöräpalvelun operaattorina.
Asiakaspalautteen perusteella aukioloaikoja muutettiin niin, että Pyöräkeskus on auki pidempään iltapäivällä. Pyöräkeskus on avoinna huhtikuusta lokakuun loppuun asti arkisin klo 10–18 sekä aina kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 10–18. Pääsiäisen poikkeusaikataulujen vuoksi huhtikuussa Pyöräkeskus on auki lauantaina 11.4.
Pyöräkeskus on Kaupunkiliikenne Oy:n tuottama palvelu, jonka yhteistyökumppanina jatkaa Inurba Mobility.
Kannustamme kaupunkilaisia pyöräilyn pariin
Kaupunkiliikenne Oy tuottaa ja kehittää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Helsinkiin erilaisia pyöräliikenteen palveluita. Pyöräkeskuksen palvelujen tarjoaminen on osa kokonaisvaltaista pyöräliikenteen edistämistä. Helsingin kaupunki on tarjonnut kaupunkilaisille Pyöräkeskuspalvelua vuodesta 2012 lähtien aina keväästä syksyyn. Palvelun tavoitteena on tehdä pyöräilystä houkuttelevampaa ja helpompaa ja näin auttaa pyöräilyä osaksi matkustusketjua. Pyöräkeskuksen lisäksi kaupunkiliikenne vastaa metro- ja juna-asemien pyörien liityntäpysäköinnistä ja Kaisantunnelin Pyörätallista.
Lisätietoja Pyöräkeskuspalvelusta Kaupunkiliikenteen nettisivuilta.