Kontulan metroaseman peruskorjaus valmistui

Kontulan metroaseman peruskorjaus valmistui ja aseman itäinen pääsisäänkäynti avattiin jälleen matkustajien käyttöön 1.10. Samalla aseman lippuhallissa toimivat liikkeet Herkkukioski ja R-kioski avasivat ovensa.

Metro lähdössä Kontulan asemalta, kuva laituritasolta.
Kontulan metroaseman peruskorjaus valmistuu ja aseman itäinen lippuhalli avautuu 1.10.

Vuonna 2024 alkaneessa aseman perusparannuksessa on helpotettu liikkumista asemalla ja parannettu aseman viihtyisyyttä. Peruskorjaus aloitettiin laituritasolta, jossa korjattiin betonirakenteet sekä uusittiin pintamateriaalit, alakatot, varusteet, kalusteet ja opasteet. Seuraavassa vaiheessa uusittiin aseman länsisisäänkäynti, jonka yhteyteen rakennettiin uusi hissi.

Tämän kesän aikana työn alla on ollut aseman itäinen pääsisäänkäynti, joka on ollut suljettuna. Lippuhallin ja laituritason väliset liukuportaat ja hissi on uusittu sekä rakennettu liukuportaiden väliin kiinteät käyntiportaat. Samalla tehtiin muita parannustöitä, esimerkiksi ovien edustan laatoitusta, lippuhallin alakattoa ja valaistusta saneerattiin sekä julkisivuun tehtiin korjauksia.

Asemalle toteutettiin myös lintujentorjuntajärjestelmä, jonka tarkoitus on pääasiassa mekaanisesti estää lintujen pääsy asemalle. Asema, kuten muutkin osittaiset ulkoasemat kantametron varrella, on aiemmin kärsinyt erityisesti pulujen aiheuttamasta epäsiisteydestä. Uusien asemarakenteiden toivotaan nyt helpottavan ongelmaa.

Asemalla yhteisötaideteoksia

Aseman viihtyisyyttä lisäävät myös taideteokset. Laituritasolle toteutettiin yhteistyössä paikallisen taidetoimijan Kontula Art Schoolin kanssa yhteisötaideteoksia. Lisäksi asemalla aiemmin olleet ja paikallishistoriaa huokuvat graffitit vuodelta 1988 säilytettiin: ne löysivät uuden sijoituspaikan aseman itäiseltä sisäänkäynniltä.

Kaupunkiliikenne peruskorjaa systemaattisesti kantametron metroasemia, jotta niiden laatutasoa saadaan nostettua. Peruskorjausten suunnittelussa pyritään siihen, että rakennustyöt haittaisivat mahdollisimman vähän matkustajia. Teknisten parannusten lisäksi hankesuunnittelussa otetaan huomioon mm. esteettömyyteen, laatuun ja viihtyisyyteen vaikuttavat tekijät sekä ympäristö ja energiansäästö.