Kohti hiilineutraaliutta: Jarrutusenergia lämmittää raitiovaunuja ja säästää sähköä

Me Kaupunkiliikenteellä keräämme talteen raitiovaunujen jarrutusenergiaa ja hyödynnämme kerätyn energian raitiovaunujen lämmittämisessä.

Artic-raitiovaunu ylhäältä päin kuvattuna. Matkustajia pysäkillä.

Raitiovaunujen jarrutusenergiaa talteen ottava järjestelmä on ollut käytössä Helsingin raitiovaunuissa vuodesta 2013 lähtien eli jo kahdentoista vuoden ajan. Raitiovaunun jarruttaessa järjestelmä kerää jarrutuksesta syntyvää energiaa talteen, säilöö sitä ja lopulta muuntaa sen lämmöksi, joka ohjataan kylmällä säällä lämmittämään matkustamoa. Jarrutusenergialla pystytään korvaamaan koko matkustamon lämmityksen energiankulutuksesta jopa 85 prosenttia. 

– Tällä tavalla voimme hyödyntää muuten hukkaan menevää energiaa ja vähennämme muiden energialähteiden tarvetta. Se, että lämmitysenergia saadaan pitkälti ns. omasta takaa, pienentää huomattavasti myös ratikoiden matkustamoiden lämmityskustannuksia. Kaupunkiliikenne Oy pyrkii omilla valinnoillaan kehittämään koko infra- ja liikennepalvelualaa kohti hiilineutraaliutta. Yksi keino on käyttää jarrutusenergiaa hyödyntävän järjestelmän kaltaisia tuotteita, kertoo Kaupunkiliikenne Oy:n vastuullisuuspäällikkö Maija Sarpo

Jarrutusenergian talteenottojärjestelmän ansiosta on vuosien aikana säästetty energiaa yhteensä 37,4 GWh, mikä vastaa noin 1 870 ison omakotitalon sähkönkulutusta vuodessa tai 0,44 prosenttia koko pääkaupunkiseudun vuoden 2023 sähkönkulutuksesta. Vuodessa yhden ratikan säästöt ovat noin 74 000 kWh. Sitä voidaan verrata neljän sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuiseen sähkönkulutukseen. 

Jarrutusenergian talteenottojärjestelmä pikaraitiovaunun katolla. Kuva: Iida Honkaniemi/Lumikko Oy
Jarrutusenergiaa talteen ottava järjestelmä on integroitu osaksi raitiovaunun päällä sijaitsevia ilmastointilaitteita. Kuva: Iida Honkaniemi/Lumikko Oy

Tällä hetkellä jarrutusenergiaa talteen ottava järjestelmä on käytössä 70 pääkaupunkiseudulla liikennöivässä raitiovaunussa: niin Artic- ja nivelvaunuissa kuin pikaratikassakin. Järjestelmä asennetaan myös Kruunusilloilla tulevaisuudessa liikennöiviin vaunuihin. Järjestelmän on suunnitellut Helsingin raitiovaunujen tarpeisiin kotimainen Lumikko Oy. 

– Lumikolla on yli 30 vuoden kokemus raideliikenteen ilmastointi- ja lämmönhallintaratkaisuista. Ensimmäiset järjestelmämme suunniteltiin dieselvetureihin jo vuonna 1992, ja tänä päivänä Lumikon tekniikkaa on kaikissa Suomessa liikennöivissä raitiovaunuissa. Jarrutusenergian hyödyntäminen matkustamon lämmityksessä on konkreettinen esimerkki siitä, miten tuotekehityksemme tukee sekä energiatehokkuutta että kestävämpää kaupunkiliikennettä. Olemme ylpeitä siitä, että voimme omalta osaltamme auttaa vähentämään päästöjä ja säästämään energiaa, kertoo Lauri Latvala, Lumikon yrittäjä ja toimitusjohtaja.