Kasvot 2022 oli menestys – taideaita ihailtavissa Hermannin rantatiellä

Kalasatamasta Pasilaan -hanke on elävöittänyt ratikkatyömaansa ympäristöä yhteisöllisellä taideteoksella, jonka toteutukseen osallistui kaikenikäisiä innokkaita värittäjiä ympäri Suomen. Väritetyistä kasvoista koostuva taideaita on nyt nähtävillä Hermannin rantatien tilapäisen pyörä- ja kävelytien yhteydessä.

Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen työmaa-aitaan kiinnitetty taidepressu, jossa piirrettyjä kasvokuvia.

Kasvot 2022 -katutaideprojekti oli jättimenestys, sillä hanke sai yli 800 väritettyä kasvokuvaa vajaan kolmen viikon aikana. Mukaan sai osallistua kuka tahansa värittämällä valmiiksi piirretyn kasvokuvan. Väritystalkoisiin osallistui myös kaksi hankealueen päiväkotia. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!


Kalasatamasta Pasilaan -hanke pyrki valitsemaan jokaiselta osallistujalta vähintään yhden värityskuvan, jotta taideaidassa näkyy mahdollisimman monen kädenjälki. Lähes 800 metriä pitkä taideaita on ihailtavissa Hermannin rantatiellä parin vuoden ajan, kunnes raitiotie ja muu katurakentaminen valmistuvat. Erilaisia taidepressuja aitaan on kiinnitetty 150 kpl.


Kasvot 2022 -katutaideprojekti on tehty yhteistyössä somevaikuttaja Nelli Orellin kanssa. Nelli piirsi kuusi erilaista kasvokuvaa, joita osallistujat värittivät 10.–28.8.2022.


Lue lisää Kasvot 2022 -katutaideprojektista Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen sivuilta.