Koskelan varikkoa puretaan – sertifikaatti ohjaa kierrättämistä
Koskelan varikon purkutyöt käynnistyivät tammikuussa ja työ on edennyt ripeään tahtiin. Purkutyöt kestävät kesäkuuhun saakka.

Koskelan varikon purkutyöt käynnistyivät tammikuussa ja työ on edennyt ripeään tahtiin. Purkutyöt kestävät kesäkuuhun saakka.
A-rakennuksen (kuvassa oikealla näkyvä alue) purkutyöt ovat loppusuoralla. B-rakennuksessa (kuvassa keskellä) meneillään on rakennuksen massiivipurku. Työmaatoimisto on perustettu joulukuussa 2024 Annalankentälle (kuvassa vasemmalla).
Koskelan vanha varikkorakennus puretaan uuden varikon tieltä. Sen sijaan Koskelan varikon tontilla sijaitsevaa kaarihallia ja Ananastalona tunnettua rakennusta ei tulla purkamaan.
Ympäristösertifikaatti BREEAM ohjaa purettavien materiaalien, kuten kivi- ja täyteainesten kierrättämistä. Varikkohankkeessa tavoitellaan sertifikaatin korkeinta Outstanding-arvosanaa.
Lisäksi osaa vanhan Koskelan varikon laitteista ja koneista käytetään jatkossakin. Muun muassa varikolla sijainneen ratakorjaamon tarvitsemia laitteita kunnostetaan ja siirretään uuden ratakorjaamon tiloihin Kivikkoon.
Vanha varikko korvataan uudella vaunuvarikolla, jonne tulee muun muassa säilytystilat 50 raitiovaunulle, huolto- ja korjauspaikkoja sekä ratakunnossapidon tilat. Uuden Koskelan varikon on tarkoitus valmistua vuonna 2029.