M200-metrojuna sillalla.

Vastuullisuus

Vastuullisuusperiaatteet ohjaavat kaikkea toimintaamme ja koko henkilöstöämme.

Haluamme kuulua alan vastuullisimpien toimijoiden joukkoon. Siksi olemme asettaneet itsellemme minimivaatimukset ylittävät tavoitteet vastuullisuusperiaatteissamme.

Vastuullisuusperiaatteidemme mukaan toimimme kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti, otamme vastuuta asiakkaistamme ja sidosryhmistämme ja olemme vastuullinen työnantaja.

Vaadimme vastuullista ja läpinäkyvää toimintaa myös alihankkijoiltamme, urakoitsijoiltamme ja muilta kumppaneiltamme.

Noudatamme kaikkia toimintaamme säänteleviä lakeja, asetuksia ja määräyksiä sekä kansainvälisiä ihmisoikeuksiin ja työelämän oikeuksiin liittyviä periaatteita.

Hyvä hallintotapa

Ajamme yhteiskunnan kokonaisetua ja tuotamme kustannustehokkaita palveluja,

Lisätietoa siitä, miten toimimme kustannustehokkaasti.Lue lisää

Ympäristöystävällisesti

Tuottamalla toimivia ja houkuttelevia kestävän liikkumisen palveluja mahdollistamme tiiviin kaupunkirakenteen ja liikenteen päästöjen vähenemisen.

Lisätietoa siitä, miten tuotamme kestävän liikkumisen palveluja.Lue lisää

Vastuu asiakkaista ja sidosryhmistä

Teemme jatkuvasti työtä turvallisuuden edistämiseksi. Huolehdimme myös, että voit matkustaa mahdollisimman esteettömästi ja vaivattomasti.

Lisätietoa turvallisista ja esteettömistä liikennepalveluista.Lue lisää

Vastuullinen työnantaja

Haluamme olla vastuullinen työpaikka, jossa henkilöstö voi hyvin ja joka tarjoaa mahdollisuuden merkityksellisen työn tekemiseen ja työssä kehittymiseen.

Lisätietoa henkilöstömme hyvinvoinnin huolehtimisesta ja henkilöstöä arvostavan toimintakulttuurin ylläpitämisestä.Lue lisää
Vihreät nuolet ympyrässä ja sen sisällä metro, ratikka, Suomenlinnan lautta ja kaupunkipyörä. Kuva esittää Kaupunkiliikeneen kiertotaloutta.

Hiilineutraali Kaupunkiliikenne

Haluamme toimia suunnannäyttäjinä infra-alan ja liikennepalvelujen hiilineutraaliudessa ja muuttaa koko alan toimintaa.

Lisätietoa Hilkka-ohjelmastamme.Lue lisää