Kaupunkiliikenne Oy mukana rakentamassa parempaa pyöräilykaupunkia
Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 6.–15.5.2022. Sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä pyöräilemään sekä tarjota hyödyllisiä pyöräilyyn liittyviä vinkkejä ja tapahtumia. Myös me Kaupunkiliikenne Oy:llä olemme osaltamme mukana rakentamassa parempaa pyöräilykaupunkia.

Pyöräilyviikkoa poljetaan tänä vuonna pääteemalla ’’Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn’’. Pyöräilyä edistämällä säästämme myös ympäristöä ja edistämme terveyttä. Liityntäpyöräpysäköinti on myös hyvä keino parantaa joukkoliikenteen saavutettavuutta ja edistää kestävää liikkumista.
Kaupunkiliikenne Oy tuottaa ja kehittää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Helsinkiin erilaisia pyöräilypalveluita. Helsingin kaupungin tavoitteena on lisätä pyöräilyn osuutta liikkumismuotona 20 % vuoteen 2035 mennessä ja tämän kasvun mahdollistamisessa pyöräilijöille suunnattujen palvelujen rooli on merkittävä. Olemme Kaupunkiliikenne Oy:ssa omalta osaltamme varmistamassa, että pyöräpysäköintipaikkojen ja -palveluiden määrä vastaa kysyntää sekä käyttäjien tarpeita.
Kehitystiimissämme on vahva liikennesuunnittelun sekä käyttäjälähtöisen kehittämisen osaaminen ja teemme tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Olemme innoissamme mukana rakentamassa parempaa pyöräilykaupunkia, ja mukana mahdollistamassa vastuullisemman liikkumisen palveluita Helsingin alueella. Pyöräilyviikon aikana 6.–15.5. esittelemme verkkosivuillamme ja sosiaalisessa mediassa tarkemmin tuottamiamme pyöräilypalveluita.