Kaupunkiliikenteen yhtiörakenne muuttuu
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n yhtiörakenne muuttuu vuodenvaihteessa, kun emoyhtiön alle perustettavat uudet tytäryhtiöt Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy ja RV Kalusto ja Varikko Oy aloittavat toimintansa.

Muutos on hallinnollinen eikä sisällä henkilöstömuutoksia yhtiössä, vaan koko Kaupunkiliikenteen henkilöstö jatkaa nykyisissä työtehtävissään emoyhtiössä. Myöskään Kaupunkiliikenteen ulospäin näkyvään toimintaan järjestelyllä ei ole muutoksia.
Muutoksen taustalla on tarve lisätä seudullista yhteistyötä ja mahdollistaa omaisuuserien ja niihin liittyvien taloudellisten vastuiden jakautuminen Kaupunkiliikenteen omistajien kesken tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä mahdollistaa myös Kaupunkiliikenteen omistuspohjan laajentamisen tarpeen mukaan.
Kaupunkiliikenne Oy:n omistajia ovat Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki noin 0,5 % osuudella. Vantaan omistus kohdistuu yhtiön CP-osakesarjaan, josta Vantaa omistaa noin kolmanneksen. Kyseiseen osakesarjaan liittyvät oikeudet ja vastuut kohdistuvat RV Kalusto ja Varikko Oy:n toimintaan. Näin Vantaan ratikan varikko ja kalusto voidaan tarjota Kaupunkiliikenteen osaamista ja synergiaa hyödyntäen Vantaan tarpeisiin.
Yhtiömallin kehitys päätettiin jo Kaupunkiliikennettä perustettaessa
Nyt tapahtuva yhtiörakenteen muutos Kaupunkiliikenne Oy:ssä on suunniteltu jo useita vuosia sitten. Työ konsernimallin kehittämiseksi alkoi jo vuonna 2021 kun Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) toimintojen yhtiöittämisen metrotoimintoja lukuun ottamatta. Kaupunkiliikenneyhtiö nykymuodossaan aloitti toimintansa 1.2.2022.
Nyt toimintansa aloittavista tytäryhtiöistä Helsingin Joukkoliikenneinfra Oy omistaa ja kehittää Kaupunkiliikenne-konsernin raitiotierataomaisuutta sekä muuta Helsingin kaupungin alueella olevaa joukkoliikenneinfraa. RV Kalusto ja Varikko Oy omistaa ja kehittää Kaupunkiliikennekonsernin raitiovaunukalustoa ja -varikoita.
Espoon ja Vantaan raideliikenneinfran ylläpito hoidetaan asiakkuudenhoitosopimuksilla emoyhtiön kautta kuten tähänkin asti.
Yhtiön kehityksen suunnitellussa seuraavassa vaiheessa vuonna 2028 myös Kaupunkiliikenteen liikennöinti ja kunnossapito yhtiöitetään omiksi yhtiöikseen emoyhtiön alle.
Metrotoiminnoista vielä vastaavan Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen toiminnot siirretään osaksi konsernia omaksi tytäryhtiökseen metron automatisointia koskevan oikeuskäsittelyn päätyttyä näillä näkymin 2020-luvun loppuun mennessä.
Hallinnollisia muutoksia
Tytäryhtiöt tuovat läpinäkyvyyttä yhtiöiden talouteen, sillä jokainen niistä tekee oman tilinpäätöksensä.
Henkilöstöön tytäryhtiöiden perustamisella ei ole vaikutusta. Vuonna 2026 perustettaviin tytäryhtiöihin ei siirry henkilökuntaa, niille valitaan ainoastaan hallitus. Käytännössä Kaupunkiliikenne Oy:n vastuuhenkilöt, toimitusjohtaja ja yksiköiden johtajat, huolehtivat myös näiden infrayhtiöiden johtamisesta.
Vuonna 2028 perustettaviin palveluyhtiöihin, Liikennöinti Oy ja Kunnossapito Oy, siirtyy myös henkilöstöä, mutta esimerkiksi työehtosopimukset pysyvät tämän jälkeenkin samana.
Koko konsernin ylintä päätösvaltaa käyttää edelleen Kaupunkiliikenteen hallitus ja omistajat, ja koko konsernia ohjaavat päätökset valmistellaan emoyhtiössä.
Kaupunkiliikenne Oy:tä kehitetään jatkossakin kokonaisuutena ja operatiivisen toiminnan ehdoilla.